LIssabonin reissun jälkitunnelmissa

Palasimme tänään Lissabonista, jossa vietimme Elmerin kanssa kesänoloista talvilomaa. Kaikki alkoi eräänä varsin tavallisena työpäivänä siten, että Elmeriltä tuli sähköpostia viikon Lissabonin matkasta, joka oli todella ha-la-pa! Eipä siinä enempää houkuttelua tarvittu, vain 10 minuuttia myöhemmin oli reissu varattu ja Poikasillekin sovittu lomapaikka. Onneksi on kaksi mainiota mummolaa, joissa Poikaset saavat viettää laatuaikaa ja kerätä roppakaupalla muistoja:)

Nyt olemme matkan ei-niin-kivassa loppuhuipentumassa: Lento takaisin oli yöllä ja lentokoneeseen sattui tietysti yksi yliväsynyt lapsonen, joka tasaisin välein päästi ilmoille ihan kunnon parkua. Ei auttanut, vaikka oli ruuvannut korvatulpat niin syvälle kuin päähän upposivat, valvominen oli taattua ja eipä se koneessa nukkuminen muutenkaan ainakaan minulta luonnistu. Noin tunnin koneessa torkahtelun jälkeen olikin kiva mennä reippaana suorin vartaloin töihin suorittamaan loman aikana kertyneitä rästitehtäviä..

Lähdin muutaman tunteroisen pakollisten kuvioiden jälkeen kotiin, jossa odotti yllätys nro 2: Sohvalla pötkötti jonkinasteisesta ruokamyrkytyksestä (?) kärvivä matkakumppani, epäilyksen kohteena lentokoneen epämääräinen tapastyyppinen ateria, jolla Elmeri herkutteli, mutta minä vain maistoin. Toivokaamme matkanjohtajalle pikaista toipumista!

Minä koitan pysyä nyt liikkeellä, etten nukahda kesken illan. Kaikki laukut on purettu, pyykkikone jauhaa toista koneellista, tyhjä jääkaappi täytetty, Poikasille tehty herkkuruokaa ja nyt vielä muutama tunti, että saan jälkikasvun nukkumaan. Sitten myös minä niin nukun! Ellen istu vuorostani vessanpöntöllä..

Ai, niin, se kaikista tärkein meinasi unohtua: Poikasia on rutistettu ihan kunnolla, hienoja miehentaimia ja ihan kamalan rakkaita <3

Tämä kuva tuo mieleen matkan kesäiset tuoksut ja lämmön, pidän tästä kiinni ja palaan Portugalin tunnelmiin myöhemmin tällä viikolla, kun olen taas vähän enemmän tolkuissani :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)