Täytettä Joulupukin pussukkaan (2)

Niin, kun niitä Poikasia on kaksi kipaletta, niin sukkiakin tulee neuloa vipeltää kahdet sinne Joulupukin pussukkaan. Samanlainen kohtelu ja lahjoittelu kaikille lapsosille, niin se olla pitää. Joskus näkee sellaista, että yhtä lapsista suositaan muiden kustannuksella, mutta ainakaan meillä ei sellaista tule koskaan tapahtumaan, ei kävisi pienessä mielessäkään sellainen.

Viime viikko meni ristiäisiä valmistellessa, joten päätin, että tämä viikko menee sitten rötväillessä eli vaunulenkkejä, neulomista ja pienten kanssa höpertelyä sekä mahdollisimman vähän kotihommia. Ensi viikolla loihdin joulun ihan simsalabim...

Siltikin vasta tänään pääsin oikein kunnolla neulomuksen pariin, kun Pörrinkäinen kuorsaili aamupäiväuniaan. Olin saanut pikasiistittyä kodin asialliseen kuntoon, tintit olivat saaneet auringonkukansiemenensä ja leivinuunissa paloivat kuivat koivuhalot. Leipparin ylösajo kesälomiltaan on tapahtunut vasta tällä viikolla, kun yhenäkkiä tajusin, että tarvitsemme olotiloihin vähän lisälämpöä, kun pakkaset paukkuivat ja suuret ikkunat viilentävät tiloja.
Niin ja sitten minä istahdin vain soffalle ja neuloin ihan nautinnolla viimeisen sukan loppuun. Kun ei vähään aikaan kerkiä oikein kunnolla neuloa, niin kylläpä se osaakin olla nautinnollista, kun aikaa viimein löytyy.
Jännästi menee mustat raidat vähän päällekkäin toisella puolen sukkaa.

Kuljettelen tekeillä olevaa neuletta yleensä tällaisessa huopakassissa joko ylä- tai alakertaan, riippuen siitä, missä milloinkin neulon. Kassiin mahtuu pari kerää lankaa, vihko muistiinpanoja varten, mahdollinen ohje, mittanauha, kynä ja puikot.

Ja nyt haluttaisi hetimiten aloittaa seuraava neule, kissalapaset kenties ehtisi tehdä ennen jouluaattona alkavaa JaVaa. Mutta sitä ennen pitäisi saada tämä reppulityttö jonnekin muualle nukkumaan. Oli vielä valokuvia ottaessani valveilla, mutta nyt nukkuu pussukassa ja minä kirjoitan 10-sormijärjestelmällä, onneksi on tuo hallussa, sillä sormiani en reppulitytön yli näe.

Malli: Oma perussukka
Lanka: Novita Nalle Taika 844
 Puikot: KnitPro 3
Silmukoita: 48
Langankulutus: 61 g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)