Rumaa lankaa -> rumat sukat

Kaivoin melkein kuukausi sitten lankavarastostani ennenkokematonta Viking Alpaca Sport -lankaa. Minulla on sitä paitsi tällaisena syreeninvärisenä ja -kukertavana, niin myös jotain vihreää ja vihreänkukertavaa. Nähtäväksi jää, koska kaivan lankaa seuraavan kerran esiin, oli muutes aika nihkeää neulottavaa ja niin rumaa, että silmiin sattuu. Päätin heti, etten itselleni tee ja teen niin pitkät varret, ettei kukertavaa jää jäljelle yhtään, ei senttiäkään. Ja kas, niin pieni nöttönen jäi, etten edes jämälankalaatikkoon sitä laittanut, vaan roskiin. Siitäpä kelpaa kaatopaikan variksen laittaa itselleen lämpöistä päälle.
Lanka on veikan vahvuista. Aloitin 60 silmukalla ja kaventelin 48 silmukkaan eli silmukoita jäi jäljelle enemmän kuin normaalisti. Varren pituus on 42 cm, leveys ylhäällä 14 cm ja alhaalla 10,5 cm. Terän pituus on 24 cm eli sukat ovat kokoa 38/39.
En muista, olisinko koskaan jumittanut polvipituisia perussukkia yhtä kauan puikoilla, mutta kun ei iske, niin ei sitten kirveelläkään. Toissapäivänä sain kuitenkin uutta intoa purjeeseen, kun keksin, minne valmiit sukat loppusijoitan. Pienempi Poikanen nimittäin valitteli, kuinka jalkoja joskus särkee öisin, kasvaa hujeltavat varmaan sellaista kyytiä, kuten koko Poikanen, tällä hetkellä. Näytin Poikaselle jo valmistuneen sukan ja pienen myyntipuheen saattelemana hyväksyi Poikanen sukan oitis. Ja niin valmistui toinenkin sukka viime yönä kymmentä vaille kaksitoista. Ja kun oli höyryttänyt sukat, oli kello aikalailla puoliyö ja sänky alkoi kovasti kutsua jo minuakin.
Sukat ovat Poikaselle niin pitkät, että ylettyvät polven yli. Langassa on 30 % alpakkaa, 40 % merinoa ja 30 % nylonia, joten varmasti ovat lämpöiset ja nylonin ansiosta toivon sukkien olevan myös kestävät. Sukat jäivät kuvauksen jälkeen jalkaan, eli mieluisat ovat.
Pörri ja minä ei niistä tykätä, Pörrikin työnsi ne aina kauemmaksi itsestään, kun laiton hänen viereensä. Että: "Hyi, mitkä sukat, laita ne kauemmaksi minusta!"

Malli: Oma polvisukka, mutta ei minulle
Koko: 38/39
Lanka: Viking Alpaca Sport 671 & 667
KnitPro Zing 3 1/2
Langankulutus: 180 g

Söpöisin Pikku Nalle

Saaren suloisin Pikku Nalle sovitti uusinta kypärämyssyään. Pikku Nallen Emo oli onneksi riittävän nopealiikkeinen kameransa kanssa, sillä myssy ei kovin pitkään päässä viihtynyt.
Myssyn ohje löytyi kirjasta Suloinen sammakkomyssy ja muita neulottuja eläinasusteita (Nuriya Khegay). Olen tehnyt samaisesta kirjasta aikaisemmin Hunajanallen. Myssyn koko on 12-24 kk, mutta totuuden nimissä on sanottava, etten loppupeleissä seurannut ohjetta justiin tarkasti.
Myssykkä on neulottu kaksinkertaisesta Drops Brushed Alpaca Silkistä sekä Karismasta kolmepuolosen puikoilla. Pääsin näin aikalailla toivottuun neuletiheyteen ja myssystä tuli juuri niin tiivis kuin toivoinkin, ohut alpakkasekoite tiivistää pinnan niin, ettei läpi pääse se pirullisinkaan viheltävä pohjois- tai koillistuuli.
Neulominen aloitettiin kasvojen ympäriltä tasona, päälaen kohdalla käännettiin kuten sukan kantapäässä. Kavennusten jälkeen poimittiin silmukoita kuten kantalapun reunassa ja luotiin leuan kohdalle muutama silmukka lisää. Myssyn loppuosa eli kaulus neulottiin pyöröneuleena.
Emo sai myssyn aamuteen aikaan pääteltyä ja korvat kiinni, joten aamupäivän ulkoilu suoritettiin uusi myssykkä päässä. Hyvin tarkeni.
Yön aikana oli satanut muuan sentti uutta puhdasta lunta. Se yhdistettynä mahtavaan auringonpaisteeseen ja muutamaan pakkasasteeseen, niin mitäpä sitä ihminen voisi enempää toivoa? No, ehkäpä aurinkolasit lipastonlaatikosta seuraavalla kerran mukaan.
Mukavia talvisia päiviä kaikille, toivottaa Pikku Nalle ja Emo!
Malli: Pikkunalle hieman soveltaen kirjasta Suloinen sammakkomyssy ja muita neulottuja eläinasusteita (Nuriya Khegay)
Koko: 12-24 kk
Lanka: Drops Karisma (01) ja Drops Brushed Alpaca Silk (3) 2-kertaisena
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 110 g (n. 72 g Karismaa ja 38 g Alpacaa)


Pieni tanssija

Jokainen pienen lapsen äippä ja iskä tietää, että ylivoimaisesti paras ulkoilevan lapsen myssykkä on kypärämyssy: Se on lämmin ja pitää myös kaulan ja hartiat lämpöisinä. No, ehkä menin yleistämään vähän liikaa, myssyasioissakin mielipiteitä riittää. Mutta kokemuksesta lapset eivät seisoskele ulkona tumput suorina, vaan myyräävät hangessa, laskevat mäkeä jalat ja pää edellä jne. Eli pikku-Pörrille oli saatava uusi kypärämyssy ja pienen haeskelun jälkeen lähdin suorittamaan mallia Little Dancer by Drops Design. Kyseinen myssykkä on tässä puettuna ensimmäisen pallomaisen pehmon päähän, joka lattialla pyöri vastaan.
Myssyn langat löytyivät helposti suuresta Karisma-laatikosta, jonka olin hamstrannut ns. pahan päivän varalle. Langan sävy on hopearoosa ja pidän siitä todella paljon, vaikka se näyttääkin vähän siltä, että nyt on myssykkä hurahtanut vääränlaisen pyykin sekaan ja ottanut väriä itseensä.
Myssykän alkuun neulottiin kaksi lappusta eli etukappale ja takakappale.
Sitten vaihdettiin pienemmät puikot kehiin, yhdistettiin kappaleet toisiinsa ja neulottiin jokunen sentti 1o1n-joustinta, samalla lisättiin kyytiin silmukoita.
Vaihdettiin takaisin paksummat puikot ja jatkettiin 2o2n-joustimella. Ja taas lisäiltiin silmukoita. Tässä vaiheessa meni purkamiseksi pariinkiin otteeseen, kun sekoilin silmukoiden lisäyksessä.
Keskeltä kavennettiin 10 silmukkaa pois ja sitten posotettiin joustinta pitkälle päälaelle saakka. Sain minäkin neuloa vihaamaani joustinta ihan riittävästi... ja relusti ylikin.
Sitten kavennettiin molemmilta sivuilta melkoinen määrä silmukoita pois ja neulottiin keskelle eteen erillinen pikkuinen lappunen. Jäljelle jääneet silmukat yhdistettiin taas ympyränmuotoon ja jatkettiin neulomista.
Neulottiin pitkä hiippa ja samalla kavennettiin jotenkin vaikeanlaisesti eli sekoillen sivuilta. Tässä vaiheessa epäilytti, että noinkohan myssystä tulee yhtään minkäänlaiseen palloon sopiva.
Mutta ihme ja kummastus: Pikkulappusen reunat ommeltiin kiinni, kasvoaukon reunasta poimittiin silmukoita ja neulottiin joustinreunus ja niin vain tuli ihan kypärämyssyn näköinen tapaus. Kasvoaukossa poimin langan ja virkkuukoukun avulla ensin jotain 105 silmukkaa, neuloin kerroksen nurjaa ja seuraavalla kerroksella kaventelin osan silmukoista pois, joten silmukoita jäi 98, joka on nähtävästi aivan hyvä määrä.
Ohjeen mukaan olisi myssyyn kuulunut tehdä iso tupsu, mutta sain idean ketjusilmukkatupsukasta, joten toteutin sellaisen. Mitäpä se ei pää kehittelisi, jotta pystyisi välttämään vihatun tupsun tekemistä :D
Myssy on kokoa 2-vee, joten se on kaulan kohdalta hieman väljä, mutta ei haitanne menoa ja toivoa sopii, että myssykkä menisi vielä ensi talvenakin tämän tällä hetkellä 1v3kk:n pääpyssä.
Kävimme jo ulkona testailemassa myssyä. Kymmenen asteen pakkasella puin myssyn alle puuvillaisen hupun ja laitoin vielä toppapuvun hupun myssyn päälle, mutta leudoimmilla keleillä pärjäilee ilman huppuakin. Paitsi jos käy vinkka, kuten monesti, täällä rannikolla.
Malli: Little Dancer by Drops Design
Koko: 2 v
Lanka: Drops Karisma, hopearoosa 71
Puikot: 1o1n-resoriin 2 1/2, muuten 3
Langankulutus: 120 g
Oli aika monimutkainen tapa tehdä kypärämyssy, mutta kannatti kuitenkin suorittaa. Teen vielä kaksi erilaista kypärämyssyä...

Kultaisen suudelman odotus

Suunnittelin ja neuloin Ville-vahvuiset Waiting for a Kiss -sukat viime kesänä, nyt synnytin niille pikkusisaruksen Maijasta. Keijukaisten väriksi valikoitui ihana keltainen graffitinharmaalla pohjalla. Värit olisi voinut laittaa toisinkin päin, mutta enpäs laittanut.
Sukat on neulottu pääosin öisin, klo 23-00, kun kaikki muut meillä jo halailevat tyynyjään ja kuorsailevat niin maan perusteellisesti. Useana yönä olen minäkin sitä noihin aikoihin tehnyt, päivät kun ovat melko tiiviitä nykyisin. Ei siis ihme, että sukkien valmistaminen kesti harvinaisen pitkään, peräti kuukauden. Itse asiassa viimeinen sukka oli eilen jalkaterää vaille valmis, kun otin sukan työn alle ja päätin, että nyt sille ei anneta muuta mahdollisuutta kuin valmistua. Ja eipä tuo kovasti laittanut hanttiin.
Sukka on neulottu Ville-sukan ohjetta mukaellen. Sukista tuli pienemmät kuin viime kesänä valmistunut isosisko. Varren pituus on 35 cm, leveys ylhäällä 13 cm ja alhaalla 10 cm. Terän pituus on 22,5 cm ja leveys 10 cm. Sukat on ajateltu sopivaksi koon 36/37 jalkaan.
Kirjoittelen Maija-vahvuiselle langalle oman ohjeen, joka tulee löytymään blogini Ohjeet-sivulta ja Ravelrystä.
Sukka on haastava neulottava, sillä se sisältää pitkiä langanjuoksuja ja tiivistä ohjeen vahtausta. Ei siis sovellu heikkohermoiselle eikä lyhytpinnaiselle :)
Näistä tulee juhlasukat eräälle ihastuttavalle ihmiselle, jos siis mahtuvat hänen jalkaansa... pitäisi mahtua... toivon niin...
Hänellä on ensi kesänä aivan erityinen syy juhlia <3
Malli: Waiting for a Kiss, oma ohje. Ohje tulee blogin Ohjeet-sivulle ja Ravelryyn kunhan ehdin naputella puhtaaksi
Koko: 36/37
Lanka: Gjestal Maija 218 & 227
Puikot: 3
Langankulutus: Yhteensä 162 g, josta kuvioväriä n. 57 g ja pohjaväriä 105 g

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki