Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Neiti Kevät

Hän on täällä taas, olen jo useita Hänen merkkejään havainnut: On valoisaa aamusta iltaan, suorastaan häikäisevän kirkasta. Räystäiltä tippasee vesi. Joutsenet lensivät laulaen joelle, mutta liihottivat samantien pois. Kaikista varmin Neiti Kevään merkki on kuitenkin se, että Poikaset saapuivat muutaman tunnin ulkoilusession jälkeen kotiin kaikki vaatteet niin märkinä kuin vain mahdollista on.
Neulootikko ei voi tehdä muuta kuin laittaa ihanaa keltaista, Neiti Kevät Auroraa, puikoille. Fiilistelin kauan tekeväni langasta pitkät pitsisukat Novitan ohjeen mukaan. Mutta koska olen vähän sitä mieltä, että kirjava lanka ja pitsikuvio eivät kuulu yhteen, niin  päädyin sekoittamaan keltaista Auroraa muihin lankoihin. Ehkä joku päivä teen vielä keltaiset (polvi)sukat, ilman pitsiä.
Yksiin sukkiin kului n. 30 g Auroraa, joten olisin vielä kolmannetkin samantyyppiset sukat saanut tehtyä samaisesta kerästä. Ehkapä kelta-valkoiset tai kelta-harmaat.
Mittasin samalla, kuinka paljon lankaa menee p…

Mitäpä kuuluu?

No, kiitos kysymästä, aivan hyvää. Kauheasti olisi neulottavaa, kun vaan ehtisi jonninjoutavilta kotitöiltä neuloa. Esimerkiksi silittäminen on ihan joutavaa hinkuttamista ja superärsyttävää hommaa. Lisäksi olisi muitakin retuperällä olevia juttuja, kuten kaappien siivousta ja kaikenmaailman tavaran ja roinan valkkausta muille maille. Puhumattakaan siitä, että kohta pitäisi pestä ikkunat ja pihallakin alkaa varmuudella ainakin rikkaruohot kasvaa. Niin, että missä välissä sitä ehtii tulevina viikkoina senkään vertaa neuloa kuin nyt? Nimittäin päähomma meikäläisellä hoitovapaalaisella on kuitenkin tytöntyllerö Pörri; kaikkialle ehtivä 1v 4 kk.
Mutta olen junaillut niin, että toisina päivinä olen enempi kotiorja ja toisina päivinä vähempi eli neulon enempivähempi. Ja virkkaan, nimittäin Dropsin mysteeripeittoa.
Peittoon on tullut nyt kaksi vihjettä ja kaksi palaa valmistui, pääteltyinä! Palojen koko on 25x25 cm, joten mitään pikkuisia palapelin osia ei tässä käsitellä. Valmiina on siis …

Pipo- ja peittoasiaa

Minun piti laittaa pikaiseen pipoa tulemaan, sillä huomasin Pörrin kanssa ulkoillessa, etten pärjää olemassaolevilla myssyköillä, varsinkaan, kun nyt pitämässäni takissa ei ole huppua, jonka voisi vetäistä pipon päälle. Toisekseen tykkään pitää eniten alpakkalangasta neulottuja pipoja, ovat kevyenilmavia, lämpimiä ja pehmoisia. Tänään pääsin kuvaamaan pipoa omassa pallossani, mutta kamera halusi kuvata enemmän upeaa, aurinkoista, talvipäivää.
Olen sellainen talvinen piponpitäjä, että pipon täytyy upota todella syvälle päähän, korvannipukoista ei kärsi näkyä vilaustakaan, muuten minulla on kylmä. Siksi pidän eniten ihan peruspiposta, joka menee korvien kohdalta kaksinkerroin. Juuri valmistuneessa pipossa otin esikuvakseni ruskean ja maailman rumimman pipon, joka päässä olen hiihdellyt saarta ympäri, tehnyt kävelylenkkejä, sekä kaiken katu-uskottavuudenkin uhalla patsastellut ulkona Pörrin kanssa. Ruskea pipo on juuri sellainen, jonka saattaisi nähdä laitapuolen kulkijan päässä ja käde…