Puhtaanvalkoista

Nimittäin kuin lumi, joka ei älyä sulaa pois. Tai sulaahan se pikkuhiljaa, hitaasti. Ja nurinkurista tässä tilanteessa on se, että olen koko talven ihmetellyt, että miten voi olla niin vähän lunta, hädintuskin pulkkamäkeen pääsee. Yleensä Iijoki on tulvinut aina tähän aikaan vuodesta. Sähkövoimala on avannut hanansa AINA viimeistään vappuna ja joki on kuohunut vuolaana. Nyt joutsenet lötköttävät edelleen joennorossa, eikä heillä ole minnekään kiire. Mutta, jos rehellisiä ollaan, ja ollaanhan me, niin ei tämä hidas kevään tulo harmita minua oikeasti vähääkään. Parempi vaan, että kevät tulee hitaammin ja kuivana. Onpahan enempi aikaa neuloa, kun ei tarvitse häärätä vielä pihalla.
Valkoiset sukat pääsivät puikoille, koska olen viime aikoina saanut yliannostuksen värejä lukuisten tekeillä olevien kirjoneulesukkien vuoksi (niitä pääsen koht'silleen esittelemään, kunhan jaksaisin kirjoitella ohjeet valmiiksi). Teki kovasti mieli neuloa jotain ihan pelkistettyä, eikä tätä pelkistetympää kai voi enää neuloa: valkoinen perussukka.
Lanka on Villeä, jota olen joskus hamstraillut ihan kiitettävästi. Olen aikaisemmin kokeillut Akvarelli-Villeä, josta en tykännyt, oli jotenkin tukkoista lankaa. Sitten Raita-Villeä, joka menetteli. Ja nyt viimeiseksi ihan yksiväristä Villeä ja tätä valkoista voisin kuvitella hamstraavani varastoon isommankin satsin, on pehmeää ja kivaa neulottavaa.
Malli: Oma perussukka
Lanka: Ville (800)
Puikot: KnitPro Zing 3 1/2
Silmukoita: 44
Langankulutus: 98 g

5 kommenttia:

  1. Perusvillasukille on aina käyttöä.
    Saako Ville lankaa tavallisesta marketista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankamaailmasta saa ja on aina välillä tarjouksessa, joten verkkokaupasta joskus tilasin.

      Poista
  2. Valkoisia sukkia aina välillä olen tehnyt. Ne kelpaavat aina. Nuo ovat ihanan näköiset sukat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie