Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Kesän muistosta Wallanderiin

Olin kauan haaveillut neulovani tästä langasta Kesän muistot kirjasta Unelmien Silmukat, koska tuo sukkamalli on mielestäni ehdottomasti kirjan kaunein. Ja yhtenä päivänä sitten ryhdyinkin tuumasta toimeen. Mutta neulominen meni enempivähempi ähräämiseksi. Mallissa oli joko virheitä tai en vaan yksinkertaisesti ymmärtänyt sitä, en vaikka neulomisen ja äheltämisen lomassa tein mielikuvaharjoituksia eli Pörrin ollessa hereillä koitin mielessäni neuloa mallia eteenpäin ja sitten, kun neito nukkui, koitin ajatukseni toteuttaa. Mutta ei kun ei, yksinäinen aivosoluni ei vain hiffannut, miten kuvio tehdään aina tuon saman silmukan molemmin puolin. Lisäksi työnjälkeni oli aivan yyber rumaa, liian tiukalle vedin virkatut lenkit. Eli aikani väkerrettyäni päätin, että laitan homman jäihin ja koitan joku kaunis päivä uudestaan, kunhan olen tästä hieman viisastunut, jos se on enää ylipäätään mahdollista... Katselin myös kirjasta kaksi muuta vaihtoehtoista mallia, jotka koitan toteuttaa viisastumi…

Nyt on imelää

Ihan niin imelää, että siirappi litisee varpaiden välissä. Ei tämä lanka verkkokaupan ruudussa tältä näyttänyt vai muuttuiko maku alle viikossa? Päätin neuloa imelyyden samantien pois. Onneksi poistin ostoskorista sen toisen kerän samaa väriä, joka siellä alunperin oli ja tuhottavana oli vain yksi kerä. Tuohon alempaan sukkaan osui värit muuten aivan kauniisti, mutta kantapään pinkki pilaa kaiken, yök.
Laaduntarkkailija tutki valmiin sukan rakennetta todetakseen, voiko sukkia käyttää vai pitääkö ne lyödä samantien roskiin. Sain käyttöluvan, mutta ainoastaan öisin. Tai kun kukaan ei näe.
Malli: Oma perussukka ohuesta langasta
Lanka: Crazy Zauberball, väri 2254, 75 % Virgin Wool, 25 % Nylon, 420 m = 100 g
Puikot: KnitPro 3
Langankulutus: 63 g

Edellisten perussukkien lanka (Hot Socks Diamond) vie Zauberballista voiton 100-0. Saatan silti joskus Zauberballistakin jotain tehdä, mutta tällä hetkellä ei ole mitään hinkua hommailla sitä lisää kaappiin homehtumaan ja mätänemään.
Katsokaas nyt…

Värikkäitä raitoja

Ostin joskus poistomyynnistä peräti 10 kerää Hot Socks Diamond -lankaa. Ne ovat lepäilleet lankahyllyssä jo pitkän tovin. Tarvittiin yksi aurinkoinen päivä ja lintujen viserrystä herättämään kevään tuntu: jotain värikästä oli saatava puikoille ja heti!
Lanka on jotenkin Drops fabelimaisen oloista, todella pehmoista ja kivaa neuloa. Sukkien edetessä alkoi tuntua siltä, että loput täydet 8 kerää täytyy säästää Pörrin villatakkiin ja -housuihin, typsykkä tarvitsee ensi syksyksi uuden setin ja Diamondista tulee ohut ja kevyt asu.
Malli: Oma perussukka ohuehkolle langalle
Lanka: Hot Socks Diamond väri 02, 75 % Wool, 25 % Polyamide, 50 g = 210 m, 30x40 = 10 cm
Puikot: KnitPro 3
Silmukoita: Aloitus 60 s -> pohjekavennusten jälkeen 48 s
Langankulutus: 70 g
Tällä kertaa raidoitus meni yksyhteen..

Ystävänpäiväarvontaa blogissa

Ystävänpäivä lähestyy, joten kaivelin valmiiden neuleiden laatikosta esiin ruusunpunaiset valepalmikkosukat. Sukat on valmistettu viime kesänä Lang Jawoll Magic -langasta ja ovat suurinpapiirtein kokoa 37/38.
Toinen vaihtoehtoinen voitto on Rakastunut keijukainen -lapaset. Lapaset on valmistettu Hjertegarn Alpaca Silk -langasta ja ovat kokoa naisen M.
Jos Sinusta tuntuu siltä, että näiden sukkasten tai lapasten tulisi päästä lämmittämään jalkojasi tai käsiäsi, niin jätä kommentti tämän blogitekstin kommenttikenttään (joko "sukat" tai "lapaset"). Virallinen arvonta tullaan suorittamaan 14.2. klo 12 jälkeen, siihen asti siis aikaa osallistua. Voittajan nimi julkistetaan tässä blogissa, jonka jälkeen voittaja voi ottaa minuun yhteyttä osoitetietoja varten (ja kertoakseen, kumman voiton haluaa) ja sukat tai lapaset pääsevät matkaan.
Arpaonnea!

Vaihtoehto1 eli sukat:

 Vaihtoehto2 eli lapaset:

<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Päivitän tä…

Valentine's KAL Socks - kirjoneulepolvisukat Nallesta

Facebook-ryhmässä oli neulottu jo hyvän aikaa Valentine's KAL -sukkia, kun minä vasta sain niistä haisun ja laitoin sukat alulle. Muu porukka oli jo menossa yhtä päivitystä vaille nilkassa ja minä etsin kuumeisesti, ja turhaan, punaista Nalle-lankaa lähikaupasta. Olisin niin kovasti halunnut neuloa punavalkoiset sukat. Tein sitten vaihtoehtoisilla väreillä.


Oikeastaan oli hyväkin juttu, että lähdin kirimään toisia kiinni, sillä sain neuloa omaan vauhtiin, eikä tarvinnut odotella päivityksiä. Päivitykset tulivat 3x viikossa, joten sain jalkapöydän kohdalla muut kiinni ja sitten mentiin muutama kuvio hissuksiin nautiskellen... ja sitten piinaisesti odotellen uutta päivitystä.

Olin siinä luulossa, että eilen olisi läsähtänyt vihonviimeinen päivitys eli kärkikavennukset, mutta tulikin vielä yksi mallikerta isojalkaisille. Ja minä olin lopettanut oman sukkani neulomisen jo pikkasta vaille edellisen mallikerran loppuun. Odottaminen ei sovi minulla, en mitenkään olisi jaksanut venttaill…